Se ilmestyi vihdoinkin! Safiirinsini joka on jatkoa Rubiinin punalle. SPOILER VAROITUS!!!

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Osalla Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni oletetaan olevan hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla tavallista, kunnes hän eräänä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässäeikä nirppanokkaisen Charlotten.

Gvendolyn alkaa harjoittamaan tehtävien tekemistä ärsyttävän ja komean Gidoenin kanssa

 

.rubiininpuna-normal.jpg

Tähän siis jäimme kirjassa Rubiinin puna. Safiirin sini jatkaa kirjaa seuraavalla juonella. Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan niin yksinkertaista kuin aluksi luulisi. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä muuttui sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynillä ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, esimerkiksi vaikka maailman pelastaminen. Tai kuinka oppia tanssimaan menuettia. Kumpikaan ei tapahdu sormia napsauttamalla.

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei enää tiedä mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää keinolla millä hyvänsä.

 

safiirin%20sini-normal.jpg

Olen niin innoissani. Heti kun saan kirjan käteeni saatte kyllä kuulla siitä xp