Oliivityttö, Marko Kitti

Joonan tyttöystävä on ulkomailla, ja poika hengaa enimmäkseen kaverinsa Hermannin kanssa. He ovat olleet ystäviä jo vaippahousuajoista asti.
Edellisillan bileet Fagerholmin luona ovat päättyneet kohtaamiseen, joka ei jätä Joonaa rauhaan. Eivätkä rauhaa anna varsinkaan oliivinvihreät silmät, jotka kuuluivat ruskeatukkaiselle tytölle.

Muistin elävästi hetken, jolloin värit palasivat. Silmät edessäni olivat kuin kaksi vihreää oliivia. Katseiden kohtaaminen tuntui samalta kuin olisi painanut käden pienoisjunaradan muuntajan päälle; sähköisestä värinästä kasvoi todentuntuisin déjà vu, jonka olin koskaan kokenut..

Seuraavana päivänä tyttö ilmestyy pyörineen Joonan ovelle, ja he lähtevät yhdessä lapsuusmuistojen täyttämään lähiömetsään. Tyttö osoittautuu Veeraksi, Joonan vanhaksi eskarikaveriksi, joka on muuttanut Helsinkiin jo kauan sitten. Yhdessä he käyvät lapsuuden myyttisissä paikoissa, Kivihuoneessa ja Tukikohdassa, jolta näkee Tuomiokirkolle asti. Metsässä he näkevät myös teltassaan asustavan resupekan, jolla on paksu takkuparta ja suussa piippu. Miksi Joona tuntee metsien miehen niin hyvin?

Okei. Ensinnäkin kirja oli todella ohut. Aivan liian ohut minun makuuni, mutta päätin hylätä ennakkoluulot ja lainasin kirjan tyytyväisenä valintaani. En ole ikinä välittänyt suomalaisten kirjoittamista kirjoista niin vahvasti kuin muiden maiden, mutta poikkeuksiakin on ollut. Elina Rouhiaisen Susiraja on esimerkiksi aivan mahtava, ja hieman vanhemman kirjasarjan kirjoittaja Anni Polva on myös mahtava. Muitakin on. Joten en aloittanut Oliivityttöä täysin tuomitsevasti. Loppujen lopuksi kirja ei ollut pettymys. Hieman ärsytti Veeran ajatuksen juoksu, mutta Joona korvasi sen normaalilla mielellään. Kirjan loppu oli kyllä kaikkein ärsyttävin. Eikö mitenkään voitu kertoa miten suhde eteni siitä eteenpäin!? :D

Oliivitytt%C3%B6-normal.jpg

ARVOSANA: 9-